Paraisten ympärimelonta 12.-13.9.2015

Paraisten kunnan historiasta kertoo Wikipedia seuraavaa.
Sääennusteet lupasivat koko viikonloppuretkemme ajaksi tuulta kaakosta, eri ennusteiden tekijöiden käsitys kovimmasta tuulenvoimakkuudesta vaihteli 6-12 m/s välillä.
Alunalkaen retkeä suunniteltaessa oli ajatuksena lähteä kiertämään reittiä Kaarinasta Kuusiston sillan vierestä vastapäivään, eli aluksi länteen.
Välttääksemme pahimmillaan yli 10 m/s vastatuulet Airistolta kaakkoon Paraisten portin suuntaan, päätimme vesille lähdettyämme kuitenkin kiertää Paraista myötäpäivään. Reittimme kulki aluksi Kuusiston saaren pohjoispuolta noin 10 km Kuusiston linnaraunioille ja sieltä edelleen lounaaseen aina Gullkronan selän itälaidalle Höglandetin saarelle reilut 30 km. Höglandetilla yöpymisen jälkeen jatkaisimme luoteeseen, Paraisten portin kautta Nauvon lautalle ja siitä Kakskerran saaren pohjoispuolelle, josta takaisin itään Kuusiston sillan suuntaan.
Vanhan Kanta-Paraisten alueen suurista saarista reittimme ulkopuolille jäivät Paraisten portin lävitse kulkevan reittimme länsipuolelle Sorpo ja Heisala.

Melontakierroksemme olisi ennakkomittausten perusteella 95 km.

Suurten saarien kiertäminen on erityisesti Henrin sydäntä lähellä, ja reittimme sisäpuolelle jäisi peräti 8 Suomen sadasta suurimmasta merellä olevasta saaresta.
Matilla puolestaan meriretkikohteiden valinta liittyy useimmiten Suomen sotahistoriaan, ja kohteina ovat mm. linnoitusssaaret. Matilla on nyt menossa 9. peräkkäinen vuosi, jolloin hän tulee meloneeksi retkillään vuoden sisällä yli 1000 km - joka tavoite tältä vuodelta täyttyi tällä retkellämme muutama kilometri ennen määränpäätämme, Kakskerran saaren itärannalla Lemunaukolla.

Päätöksemme kiertää Parainen myötäpäivään osoittautui oikeaksi, alkumatkan, noin 10 km, itään Kuusiston linnan raunioille saimme meloa likipitäen tyynessä.
Kuusiston linnalta lounaaseen, noin 35 km aina Gullkronan selän itälaidalle Höglandetin saarelle, meloimme sivumyötäisessä ja sivutuulessa, joka ei voimakkuudeltaan tainnut missään vaiheessa olla 10 m/s kovempaa.

Höglandetilla yöpymisen jälkeen jatkoimme myötätuulessa Paraisten portin kautta Nauvon lossin kautta edelleen Kakskerran pohjoispuolelle.
Kakskerran ohitus itäiseen suuntaan oli hieman vastatuulista, mutta kapeikosta johtuen tuuli oli hyvijn lievää, melkeinpä tyynessä saimme taivaltaa.